Puhdas koti

Uskokaa tai älkää, mutta yksi rentoutumistavoistani on siivoaminen. Jos koti on epäsiisti, mietin koko ajan sen siivoamista ja olo on jokseenkin levoton. Olen aikamoinen kodinhengetär, sillä tykkään siivota, laittaa ruokaa ja jopa pestä pyykkiä! Kai tässä on vanhaksi tultu, sillä teini-iässä vihasin kaikkea edellä mainittua...

Varsinkin viikonlopuksi on kiva siivota, niin voi kunnolla rentoutua puhtaassa kodissa. Nappasin muutaman kuvan pienestä kodistani, sillä niitä on joskus pyydetty. Mitään sisustusblogia tästä ei hetkeen tule, sillä opiskelija-asuntoni on sisustettu neljä vuotta sitten ylioppilaslahjarahoilla ostamillani Ikea-kalusteilla, enkä aio tänne enää mitään suurempaa ostaa. Katsotaan sitten vuoden päästä, mistä itseni löydän, sillä silloin pitäisi jo olla kaikki kurssit kasassa (iik) ja voin ehkä sanoa hyvästit opiskelijaluukulleni. 


Onneksi sisustusmakuni ei ole mitenkään ratkaisevasti muuttunut tässä neljän vuoden aikana, musta ja valkoinen toimivat edelleen. Haluaisin tosin vaihtaa kaikki mustat kalusteet valkoisiksi ja voisihan sitä muutenkin panostaa kauniimpiin ja kestävämpiin huonekaluihin. Jos tilaa olisi enemmän, hankkisin kirjoituspöydän, sillä tällä hetkellä ruokapöytä ajaa sitäkin asiaa...


Voisiko joku opettaa minua asettelemaan tyynyt kauniisti?


Tiskipöydälläni on hieman ahdasta, on meinaan erilaisia laitteita vaikka muille jakaa. Kahvinkeitin, vedenkeitin, teenkeitin, leivänpaahdin, tehosekoitin, sauvasekoitin, SodaStream, mitä näitä nyt on... Oli myös pakko kuvata tuo viherkasvi (älkää kysykö mikä se on), sillä se on ainoa vähään aikaan hengissä pitämäni kasvi! Basilikallekin piti näyttää aurinkoa, sillä se alkoi nuukahtamaan.


Vaaterekistä saa hyvin lisätilaa vaatteille ja vaatteista voi saada kivan osan sisustusta. Eniten vihaamani asia kämpässäni on sohva! Se on se Ikean edullisin ja vieläpä ilman päällistä. Rakas kissani kun päätti näyttää sille kyntensä ;) Mutta eiköhän tuolla sohvalla vielä vuoden istu, varsinkin kun tänne ei yhtään suurempaa mahtuisikaan.

Tietysti rajansa kaikella ja jos arki on muuten kiireistä, niin siivoaminen on yleensä se, josta on helppo luistaa. Ja niin sen kuuluukin olla! Kotikotonani oli pitkään seinällä taulu, jonka sisältöön vieläkin samaistun, taulussa luki suunnilleen näin: Pääasia, että elämä on järjestyksessä, kaapeilla ei ole niin väliä.

Kääk, meille tulee uudet opiskelijat tänään! Aloittaako joku teistä uudessa koulussa? :)

Emmi
You may also like:

8 comments

  1. Mäkin rakastan siivoamista, pyykkäämistä...! Varsinkin perjantaisin :) Niin, ja olen kunnon crazy cushion-lady, omistan äkkiä laskettuna noin 35 koristetyynyn päällistä. Tästä sohvalta löytyy nyt 8 ja sängyltä 7 - olen kehittänyt niiden asettelemisestä taidetta, believe me! :D
    Kotoisalta näyttää sinun opiskelijakotisi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, perjantai on lempisiivouspäivä myös täällä! Hah, tyynyhamstrausta taitaa olla liikkeellä :D Omat tyynyni ovat supervanhoja, mutta kuolailen aina kaikkia kauniita yksilöitä sisustusliikkeissä. Ei tänne vaan viitsi enää mitään ostella :/ Voi kiitos! Sinulla on kyllä silmää tuohon sisustuspuuhaan :)

      Delete
  2. I love your interior the black and white is fabulous everything is clean and sleek.
    check out my new site it used to be caseyslife365 and is now
    http://freckledflair365.blogspot.com/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you! Black and white are my favorite colours, no suprise ;) And my home isn't always so clean, just after the cleaning days!

      Delete
  3. Oon täysin samaa mieltä sun kanssa! Paras tapa rentoutua on siivota koko huusholli oikeen perusteellisesti. Ja se olo siivouksen jälkeen on aivan ihana. Jokainen tavara on paikallaan :----P

    ReplyDelete
    Replies
    1. Älä muuta sano! Se kun voi vaan rentoutua puhtaassa kodissa...:)

      Delete
  4. Oikein hyvältä näyttää Emmi! Ja pääasia ainakin itselläni on se, että kalusteet ja koti on toimivia, silloin arkikin sujuu paremmin. :) Täälläkin on välillä käsillä kyllä aikamoinen läävä, varsinkin kun miespuolinenkin henkilö asuu saman katon alla. ;) Sitten yleensä ennen viikonloppua yritetään laittaa koti siistiksi, niin on sitten kiva viettää viikonloppua siistissä kodissa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sarafina! Ei tämäkään kämppä koskaan kovin kauaa puhtaana pysy ja pian jo huomaa, että tavarat lojuvat ympäriinsä ;) Viikonloppuisin on kyllä luksusta, jos on aikaa siivota koti kunnolla!

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.