Itsensä haastamisesta

"Haasta itseäsi" - niin klisee, mutta silti harvinaisen totta. Elämä tuppaa olemaan harvinaisen pitkäveteistä ilman minkäänlaisia haasteita tai tavoitteita. 

Mutta mikä siinä itsensä haastamisessa on niin vaikeaa? On helppo mennä siitä, mistä aita on matalin tai mennä muiden mukana. Olla siinä, missä on hyvä ja helppo olla. Omalta mukavuusalueelta poistuminen onkin yllättävän hankalaa. Tuttu ja turvallinen ympäristö, tutut ihmiset,  harrastus tai tyyli. Ajattele vaikka itseäsi lenkillä: helpointa on juosta aina tuttu reitti ja sopivaa vauhtia, ei liian kovaa! 

Omalla mukavuusalueella pysyttelemiseen voi olla monta syytä: epäonnistumisen pelko, rohkeuden puute tai yksinkertaisesti laiskuus. Itse syyllistyn näihin kaikkiin jatkuvasti ja yritän tehdä töitä voittaakseni ne. 

Luin juuri artikkelin siitä, kuinka jännitystä hallitaan golf-kentällä. Golf on minulle suhteellisen uusi laji ja tunnen itseni todella epävarmaksi siinä. Sen takia jännitän pelitilanteita aina valtavasti! Jo lyöntiin valmistautuessa mietin, miten se mahtaa mennä ja kuinka noloa on, jos en osukaan palloon. Artikkelissa todettiinkin osuvasti jännityksen vähenevän niin, ettei ajattele itsetuntonsa olevan golfista kiinni. Se, etten aina onnistu minulle vielä uudessa lajissa, ei teekään minusta muuten huonompaa ihmistä (kuten yleensä ajattelen). Tarvitseeko kaikessa onnistua heti ja aina?

Mutta mitä haasteiden kohtaaminen antaa (muuta kuin epämiellyttäviä tunteita)? Onnistumisen mahdollisuus on jo syy yrittää. Vain haastamalla itseään voi todella kehittyä ja tavoitella mahdottomalta tuntuvia tavoitteita. Omaa mukavuusaluettaan voi suurentaa pikkuhiljaa, jolloin huomaamatta ne kaukaiset tavoitteet alkavatkin tuntua jo paljon helpommin lähestyttäviltä. Ei kaikessa tarvitse onnistua kerralla. 

Minulla on syyni kirjoittaa tästä aiheesta juuri nyt. Olen ehkä aikaisemminkin täällä sivulauseessa maininnut, että minua kiinnostaa CrossFit tai oikeastaan Cross training -laji, joka yhdistää kuntoilun eri osa-alueita: voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Vanhan tutun harjoitteluympäristön vaihtaminen uuteen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys: yhtäkkiä en enää tiedäkään ennalta jokaista tunnilla tehtävää liikettä, enkä sitä, kuinka paljon painoa uskallan tankoon laittaa, jotta jaksan tehdä jokaisen liikkeen. Lisäksi ensimmäistä kertaa sitten yleisurheiluaikojeni minulla on treeneissä valmentaja, joka katsoo perääni ja neuvoo tekniikassa. 

Valmentaja ja ryhmähenki oli oikeastaan yksi suurimpia syitä, miksi cross trainingiin lähdin, sillä perinteisillä ryhmäliikuntatunneilta puuttuu mielestäni ihmiskontakti ohjaajan ja kanssaurheilijoiden väliltä. Olen aikaisemmin kokenut itseni yksilöurheilijaksi ja viimeiset puoli vuotta olen viihtynyt hyvin salilla oman itseni, korvissa pauhaavan musiikin ja itse laatimieni saliohjelmien parissa. Jossain vaiheessa kyllästyin minä itse -asenteeseeni ja aloin pohtimaan muita vaihtoehtoja. Päätös ei kuitenkaan ollut helppo, sillä jo ajatus siitä, että joku tarkkailee ja arvostelee, ahdisti. Ensimmäinen vierailuni uudella salilla suorastaa pelotti. Onneksi kuitenkin annoin lajille mahdollisuuden, sillä parin päivän jälkeen ajatus ei tunnu enää yhtään niin ahdistavalta. Ja mitä mörköjä olinkaan pääni sisällä viljellyt! 

Vaikka käytän esimerkeissä urheilulajeja, lähinnä niiden konkreettisuuden vuoksi, se ei tarkoita, että itseään pitäisi haastaa vain urheilun saralla. Haasteena voi olla vaikka uusi työtehtävä, vaikea kurssi yliopistossa, uusi harrastus, uusi asuinympäristö tai vaikkapa uusien ihmisten tapaaminen. Mitä vain! Minusta jokaiselle tekisi hyvää välillä listailla asioita, joita on jo saavuttanut sekä omia tavoitteitaan. Tässä oma esimerkkini, ja kuten siitä voi huomata, ovat osa saavutuksistani ehkä muiden silmissä mitättömiä, mutta itseltäni ne ovat vaatineet paljon.

Vuonna 2013 olen astunut mukavuusalueeni ulkopuolelle:

• Olen asunut ulkomailla erossa rakkaistani
• Olen elänyt ja opiskellut vieraalla kielellä
• Olen tavannut paljon uusia ihmisiä
• Olen aloittanut kaksi uutta harrastusta: kuntosalin ja cross trainingin (molemmat vieraassa paikassa)
• Perustin tämän blogin
• Aloitin uuden työn
• Olen lasketellut muutamasta todella pelottavasta rinteestä Alpeilla
• Olen pitänyt esitelmiä ranskaksi ranskankielisen luokan edessä
• Olen laskenut tasoitustani golfissa
• Olen saanut ylävartalooni vihdoin lisää voimaa ja hyvänä päivänä jopa leuanveto sujuu (aikaisemmin ei olisi sujunut edes unissani...)

Haasteita loppuvuodelle:

• Kehittyä uudessa lajissani
• Pärjätä hyvin viimeisen opiskeluvuoteni haastavimmilla kursseilla ja samalla työskennellä ahkerasti
• Kehittyä bloggaajana
• Kehittää valokuvaustaitojani
• Tavata lisää ihmisiä ja luoda uusia ihmissuhteita
• Ylläpitää ja kehittää jo olemassa olevia arvokkaita ihmissuhteita
• Saada lisää leukoja...

Yllättäen haastavana pitämiään asioita alkaakin katsoa eri suunnalta, kun miettii mitä on jo saavuttanut. 

Toivottavasti tämä postaus ei tuntunut kenestäkään saarnaavalta, tuputtavalta tai ahdistavalta. Tarkoituksenani oli lähinnä jakaa hieman tuntemuksia siitä, kuinka jokin ahdistavalta tuntunut asia onkin osottautunut mahtavaksi jutuksi. Muuten pinnallisessa blogissani tätä voi kutsua jo melkko syvälliseksi pohdinnaksi, eikä tämän julkaiseminen ollut mikään helppo juttu - taas sen oman mukavuusalueeni ulkopuolella.

Syksy on uusien alkujen aikaa ja esimerkiksi uuden harrastuksen aloittaminen on nyt helppoa! Moni on myös joutunut vieraalle maaperälle esimerkiksi opintojen tai työkuvioiden takia. Mikä ikinä haasteenne onkaan, lähestykää sitä rohkeasti. Lähtekää mukaan uuteen toimintaa, tapaamaan uusia ihmisiä tai asettakaa itsellenne uratavoitteita! Yrittämättä saa harvemmin kokea onnistumisen riemua :)

-Emmi

Kuvien alkuperät: Pinterest