Viimeisin Instagram-postaus taitaa olla ajalta, jolloin palasin Suomeen eli jo jokunen kuukausi sitten. Paljon on ehtinyt tapahtua senkin jälkeen ja Instagrammiin on helppo tallentaa arjen pieniä hetkiä :) Puhelimen kamera on minulla ahkerassa käytössä - jopa niin ahkerassa, että se oli alkanut tukkia muistia oikein kunnolla. Nyt vuoden (!) jälkeen sain aikaiseksi googlettaa ohjeet kuvien koneelle siirtämiseen ja niiden massapoistoon. Nämä Applen vempeleet eivät aina ole niitä loogisimpia kapistuksia, kun kuviakaan ei saa siirreltyä kuin erillisellä ohjelmalla.
Niin ja arvatkaapas paljonko niitä kuvia oli vuodessa kertynyt? Vastaus löytyy lopusta!
Loman alussa ajattelin, että minulla on kerrankin vapaata aikaa lukea kirjoja... Kirjoja tulikin ahmittua hieman suurempi kasa. Kesän projekteja ovat olleet mm. golfin ja Photoshopin saloihin perehtyminen, ruokavalion viilaaminen ja Jo Nesbon tuotannon läpikoluaminen.
Kesällä juhlittiin siskoni opiskelutaipaleen alkamista. Sisko on syystä ylpeä, sillä opiskelupaikka avautui ensimmäisellä yrittämällä!
Piti ottaa todistusaineista, kun jaksoin kerrankin meikata. Lomalla meikkaaminen on jäänyt vähemmälle, hyvä niin. Toisaalta on kiva taas ruveta näyttämään ihmiseltä...
Salilla on viihdytty säännöllisesti, kesällä on ollut mukavan hiljaista. Syksyä ajatellen pyörittelen vielä päässäni eri vaihtoehtoja liikunnan suhteen, olen nimittäin huomannut, että mieltymykseni ovat hieman muuttuneet, eikä kotisali tunnukaan enää niin kotoisalta.
Sneak peek uudesta nahkatakista, asukuvia toivottavasti vielä tulossa. Uusi laukkuni on päässyt kaupungille vasta muutaman kerran, minä kun en henno sitä vielä sadekeleillä käyttää. Enkä kyllä siellä kaupungillakaan ole pahemmin pyörinyt, haha.
Se operaatio golf...
Rentoilua Ellivuoressa, josta vanhempani vuokrasivat mökin. Varsinainen aktiiviloma piti sisällään golfia, minigolfia, frisbeegolfia, tennistä, lenkkeilyä, uintia... Ulkoilulajit ovat kesällä parasta ajanvietettä :)
Lähdössä Meripäiville poikaystäväni mökiltä.
Tällainen söpöliini löytyi mummolan naapurista, voi että. Muuten kiltillä koiralla oli yksi heikkous, pallot, ja se ryntäsi pihallemme huomatessaan poikien pallottelevan jalkapallolla :)
Naantali-päivällemme sattui kyllä mahtava keli!
Hätä keinot keksii ja liikuntaahan ei jätetä väliin, vaikka olisikin vieraassa kaupungissa ;) Lenkin jälkeen näillä liikuntalaitteilla sai tehtyä jo hyvän kuntopiirin.
Ruissalo Campingin uimaranta oli huippu.
Ansaittu herkkuhetki Turun Café Artissa. Kahvi on paikassa huippuhyvää, suosittelen lämpimästi! Ainakin tätä lattea tuplaespressolla.
Koko kesä on tullut reissattua paikasta toiseen ja nyt tuntuu hyvältä asettua taas kotiin eli Tampereelle.
Arki = sali :)
Tulihan kuvia, mutta tässä on vasta murto-osa! Muutaman lisää voi bongata Instragrammista, mistä minut löytää nimimerkillä emmite. Olen välillä pitänyt (spämmin takia) profiilia yksityisenä, mutta nyt se on täysin julkinen. Mikäli vaihdan takaisin yksityiseen, niin hyväksyn kyllä ilman muuta seuraajat :)
Ja niin, niitä kuvia oli 1900! Huhhuh, vähemmästäkin iskee informaatioähky.
Emmi
Ei vitsi noita sun silmiä! Onko ne luonnostaan noin siniset vai onko sulla piilarit? (Tai kuvassa joku filtteri?)
ReplyDeleteKuvan filtteri taitaa hämätä... On ne siniset, muttei aivan tuollaiset ;) Olisikin!
DeleteMunkin pitäisi ehkä puhdistaa iPhonen muistia kun kuvia näyttää olevan melkein 3000 :D
ReplyDeleteKatoin ensin tuota Ruissalo Campingin kuvaa,että oot ollu jossain ulkomailla;)
Huh, sinulla on sitten vähän enemmän muistia kuville kuin omassani :D En nimittäin pystynyt enää ottamaan uusia kuvia poistamatta vanhoja, heh.
DeleteSe oli kyllä mahtava uimaranta, melkein kuin olisi ulkomailla ollut ;)
Itselläni ainakin kuvat siirtyvät automaattisesti iphonesta koneelle, en tosin tiedä mikä kone sulla on (siis joku muu kuin applen kone) niin ei ehkä sitten toimi :/ Itse olen kokenut iphoton kuvavirran loistavaksi ja kun kuvat kerran itsestään siirtyvät koneelle ja myös koneelta puhelimeen (toki näin siirtyy turhia kuviakin joiden ei tarvitsisi kyllä siirtyä...). Videot eivät tosin siirry, mutta niitä ei niin paljon toisaalta edes tule kuvattua. Ja niidenkin siirto on superhelppoa iphoton avulla koneelta käsin :p
ReplyDeleteApplen kone on minullakin, mutta eivät ne automaattisesti siirry :/ Nyt kun löysin "Kuvansiirtäjän" tuolta ohjelmista, niin sen avulla saisi kyllä automaattisesti avattua jonkin kuvansiirto-ohjelman (esim. juurikin iPhoton), kun puhelimen iskee koneeseen kiinni. Uskon, että iPhoto on kätevä joillekin, mutta itse en koskaan tottunut käyttämään sitä... Kiitos kuitenkin hyvästä vinkistä, ehkä vielä joskus opin käyttämään iPhotoa kätevästi :)
DeleteSuomen kesa nayttaa aina yhta hyvalta! Ma ottaisin just nyt tosi mieluusti korvapuustiakin. Onneksi ensi viikolla paasen Tampereelle, odotan oikein innolla, vaikka siella ei taida ihan noin kaunista enaa ollakaan...
ReplyDeleteOi, Suomeen on niin kiva palata pitkän ajan jälkeen! Nyt sadekeleillä on tosin tullut Ranskan helteitä ikävä... Toivotaan, että ensi viikoksi sää paranisi! Yleensä elokuussa ei ole näin ankeaa vielä ollut :/
DeleteKahdessa vikassa kuvassa onkin erittäin tutut maisemat! Tampere <3 ja tuttu sali, tossa kohtaa mäkin joskus koitan ottaa kuvan :DD
ReplyDeleteTampere on huippupaikka! Ja kuinka hauskaa, että käydään samalla salilla! :D Kesällä oli niin ihanan rauhallista, nyt siellä on taas hirveät ruuhkat ainakin iltaisin...
DeleteMissä käyt golfaamassa? :)
ReplyDeleteOon nyt käynyt Messukylän Golfkeskuksella, sillä siellä suoritin viime kesänä green cardin :) Radat vaan on vähän kapoisia!
Delete