Speedy Bandoulière

En viitsinyt kiusata uteliaita pidempään, joten tässä se nyt olisi: matkamuisto- ja palkintolaukku minulta minulle, Louis Vuittonin Speedy Bandoulière 35. 


Päädyin Speedy Bandoulièreen lähinnä käytännöllisyyden vuoksi. Halusin laukun ehdottomasti käyttöä varten, en kaappia koristamaan tai vain valittuihin tilaisuuksiin. Speedyn pitkä hihna mahdollistaa monikäyttöisyyden, sitä kun voi kantaa crossbodyna, olalla tai kädessä. Lisäksi tykkään sen rennosta ilmeestä, minusta hihna tekee Speedysta hitusen sporttisemman ja huolettomamman näköisen, ikään kuin mini-Keepallin. Tiedän, ettei moni vannoutunut Speedy-fani ole mieltynyt tähän hihnalliseen versioon, mutta minusta se on juurikin näköiseni :)

Valitettavasti olen lukenut jonkin verran huonoja kokemuksia tämän mallin laadusta. Bandoulière on kuitenkin suhteellisen uusi malli, joten toivon, että laatuvirheet ovat olleet vain alun kankeutta ja että Vuitton olisi ottanut asiakaspalautteen huomioon. Tähän hintaan kun odottaa vähintäänkin erinomaista laatua! 


Sen verran pitää vielä palata ostohetkeen, että mielestäni sain Lyonin Vuittonilla oikein erinomaista palvelua, vieläpä englanniksi niin pyytäessäni (en nimittäin kokenut ranskani riittävän ihan jokaista haluaamani kysymystä varten). Koska joskus olen lukenut, että varsinkin Pariisin Vuittonilta voi saada nyrpeätä kohtelua, olin suorastaan yllättynyt, kuinka ystävällisiä siellä oltiin. Älkää siis menettäkö toivoanne Ranskan suhteen! Todettakoon vielä, että itse myyjä oli varmaan yhtä suuri ilo silmälle kuin ostokohdekin ;)

Yritän saada kaunokaisesta lisää kuvia, kunhan saan kaikki loppukiireet täältä pois alta. Mitäs te pidätte valinnastani?

Emmi 
You may also like:

14 comments

  1. Oi onnittelut! Mua harmittaa kyl vähän kun ostin oman Speedyni KUUKAUDEN ennen kun tää Bandouliere ilmesty ja arvaa vaan olisiko meiluummin sen halunnut :P No, onneks se on oikeastaan ainoa laukuistani jota pitää käyttää käsikynkässä, joten se toisaalta on ihan sopiva kaupunkikäyttöön.

    Näyttää myös kivalta toi Monogram tossa Speedyssä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei, ymmärrän harmituksen! Minäkin katselin joulun jälkeen tavallista Speedyä, sillä en hoksannut vielä tämän hihnallisen version olemassaoloa :D Silloin Speedystä tuntui puuttuvan "se jokin" ja tämän version löydettyäni tajusin, että se oli tuo hihna :)

      Mutta onhan se sinunkin Speedysi nyt aika ihana ;) Ja kuten sanoit, niin kaupunkikäyttöön se on juurikin passeli! Aina voi myös ostaa Vuittonilta hihnan ja kiinnittää sen Speedyn käsikahvoihin. Se ei ehkä vastaa ihan tätä mallia, mutta on varmasti käytännöllinen sekin :)

      Delete
  2. Ihana!! Ja kyllä tuo pitkä hihna on vaan käytännöllinen. Itseäni ainakin ärsyttää jos laukussa ei sitä ole :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla! :) Ja olen samaa mieltä, en jotenkaan osaa kantaa laukkua vain kädessä ja jossain vaiheessa tekee kuitenkin mieli heittää se olalle tai pitkällä hihnalla crossbodyksi :)

      Delete
  3. Niin kuin jo Instagrammissa kommentoinkin: upea! :) Itseäkin viehättää laukuissa monikäyttöisyys ja bandoulièressa sitä toden totta on.

    Omat kokemukset Vuittonin palvelusta on täysin moitteettomat. Englanniksi saimme miehen kanssa erinomaista palvelua Pariisin Galeries Lafayetten myymälästä, vaikka lopulta emme edes ostaneet mitään. Champs-Elysées'lla meitä palveltiin erinomaisesti englanniksi ja tietenkin myös ranskaksi. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, kiitos ihana :) Muistaakseni harkitsit itsekin Speedy B:tä Pariisissa vieraillessasi? Se tosissaan on käytännöllinen, en voisi olla tyytyväisempi ensimmäisten käyttökokemusten jälkeen :)

      Ja mukava kuulla, että olet saanut myöskin hyvää palvelua! Laukun ostohetki on kuitenkin osa sitä fiilistä, minkä uusi laukku tuo mukanaan. Ei ole kiva, jos osan ilosta viekin nyrpeä myyjä!

      Delete
    2. Joo, se oli tosiaan yhtenä vaihtoehtona, mutta päädyin sitten lopulta Evaan (ja siihen Marc by Marc Jacobsiin, hups! :p). Voin kyllä hyvin kuvitella, että Speedy B löytyy joskus vielä mun olaltakin, varsinkin nyt kun Mulberry on taas nostanut hintojaan ja Alexa alkaa olla "kipurajan" ulkopuolella..

      Delete
    3. No mutta sait kaksi laukkua samalla hinnalla ;) Alexasta olen myös salaa haaveillut, mutta sillä tosiaan alkaa olla hintaa... Ja Ranska-muiston oli ehdottomasti oltava Vuitton :D

      Delete
  4. Onpa se kaunis! Näissä sinun kuvissasi se näyttää mielestäni niin paljon paremmalta kuin LV:n omilla sivuilla! Joskus aina haaveilen Speedy B:sta myös koossa 30 (vaikka minulla ei niin hyviä kokemuksia ollutkaan 35:stani) ja se voisi ehkä olla sitten monogram-kuosinen. Innolla odottelen asukuvia tämän laukun kanssa!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se tosiaan on kaunis, ja mielestäni vielä kauniimpi luonnossa kuin näissä kuvissa (sen takia valitsin tähän vain muutaman "tarpeeksi hyvän" kuvan) ;) Pelkäsin vaaleiden nahkaosien näyttävän jotenkin tönköiltä uusina, mutta kyllä ne nyt noinkin menevät. Patinoituvat sitten rauhassa ajan kanssa :)

      Harmi, etteivät sinun käyttökokemuksesi olleet hyviä, mutta toivotaan, että tämän mallin maine tästä vähän kohenisi :) 30 on tosiaan klassisen kaunis kooltaan, itse päädyin tähän isompaan lähinnä käytännöllisyyden vuoksi ja siksi, että minulle pituuteni puolesta sopivat vähän isommat laukut :)

      Delete
  5. Monogram-kuosi on kyllä ihan loistava, kun se sopii kaikkeen!:) Itse en ole tainnut muita laukkuja käyttääkään sen jälkeen kun ostin Mono Neverfullini :D Odottelen asukuvia uuden laukkusi kanssa! ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen huomannut, että se kyllä sopii yllättävän hyvin kaikkeen :) Minäkin käyttäisin tuota varmaan jatkuvasti, mutta pitää vielä vähän varoa erityisesti aurinkorasvan kanssa ;) Nuo vaaleat nahkaosat kun ovat vähän herkempiä kuin Damier Ebenessä.

      Hih, enköhän niitä asukuvia vielä tänne saa! :)

      Delete
  6. Näyttää hyvältä! ;) Jos mä nyt ostaisin Speedyä niin kallistuisin ehdottomasti tähän hihnalliseen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihnallinen on kyllä kätevä :) Mietin, että uskaltaisinko hakea tähän nimikirjaimet... Ne näyttivät niin kivalta Speedyssäsi ;) Lyonissa vaan oli viikon jonotusaika, joten en edes voinut harkita!

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.