Viisi asiaa

Sain tämän "viisi asiaa" -haasteen herttaiselta Sarafinalta ja vihdoin löysin aikaa tehdä tämän! Kiitos vielä haasteesta, tätä oli oikein mukava toteuttaa :



Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin:
 
Kunnon aamupala ja kahvi/tee, WhatsApp ( = poikaystävä ^^ ), ulkoilmaa ja mieluiten myös liikuntaa, kunnon yöunet, seuraa tai yhteyden ulkomaailmaan

Viisi kirjaa, joita suosittelen muille:

Täytyy tunnustaa, että kirjojen lukeminen on jäänyt lähes kokonaan yliopisto-opintojen alkamisen jälkeen (niissä koulukirjoissa on siis ollut ihan tarpeeksi luettavaa...). En kuollaksenikaan muista, mitä olen viime aikoina lukenut, mutta Jari Tervon Layla oli hyvä ja ajatuksia herättävä kirja, jonka sain äidiltäni joululahjaksi. Samaa teemaa on myös jo lukioaikana englanniksi lukemani Mende Nazerin ja Damien Lewisin Slave. Nämä kirjat saavat tajuamaan, kuinka hyvin asiat meillä kutenkin ovat ja unohtamaan pienet ja mitättömät murheet. 
 
 
 
Viisi materiaalista lahjatoivetta:
 
Uusi (esimerkiksi Monogram-kuosinen) laukku, täydellinen valkoinen bleiseri, iiiiiiso matkalaukku, tarpeeksi tukevat lenkkarit lenkkipoluille ja nahkasandaalit kesäksi


Viisi paikkaa, joissa haluaisin käydä:

New York, Malediivit, Islanti, Uusi-Seelanti, Etelä-Amerikka

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua:

Järkevä, ystävällinen, itsenäinen, määrätietoinen, itseään suojeleva

 
Viisi lempiruokaani:
 
Sushi, erilaiset salaatit, lohi kaikissa muodoissa, kunnon pihvi, ylipäänsä mausteinen/tulinen (esimerkiksi intialainen) ruoka 

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisin jakaa teidän kanssanne:
 
Koska pidän visuaalisuudesta, olen koonnut elämänohjeita kuvien muodossa esimerkiksi Pinterestiin. Tässä joitain lemppareita:


Kiusaan tällä kertaa eri ihmisiä kuin viimeksi, ja haastan seuraavat:
 
 






Emmi
 
You may also like:

8 comments

  1. Näitä on aina niin kiva lukea. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tykkään myös lueskella näitä ja täyttäminenkin oli yllättävän mukavaa puuhaa :)

      Delete
  2. Kiitos haasteelta, näyttääpä hauskalta! Toteutan tämän heti kunhan koulukiireiltäni ehdin!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, odottelenkin jo vastauksiasi :)

      Delete
  3. Kiitos, teen tämän varmasti! :)

    ReplyDelete
  4. Suurkiitokset Emmi, onpa tosi kiva haaste! Tämän ehdottomasti toteutan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla, tulenkin sitten kurkkimaan vastauksiasi :)

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.