Näin sunnuntaisin voisin mietiskellä asioita, joita jään Ranskasta kaipaamaan, eli toisin sanoen asioita, joihin olen ollut täällä erityisen tyytyväinen. Voi olla, että palaan myös niihin ei-niin-kivoihin juttuihin aikanaan. Aloitan nyt kuitenkin jo aikaisemmin lupailemastani asiasta, eli ruuasta ;)
En koe syöneeni täällä kovin "ranskalaisittain", vaikka erityisesti reissuissa olen yrittänyt kokeilla ranskalaisia ravintoloita ja olen pitänyt korvat auki paikallisten erikoisuuksien suhteen. Muttei se ruoka nyt niin erikoista ole! Varsinkin, kun ruoka on hyvin hiilihydraattipitoista, eikä näin ollen oikein sovi arkiruuakseni. Jos teitä kiinnostaa perinteinen tämän seudun ruoka, tartiflette, niin kirjoittelin siitä jo jonkin aikaa sitten täällä.
Sen sijaan olen ihastunut torikulttuuriin ja siihen, että hyviä raaka-aineita saa suhteellisen edullisesti. Vielä kun kämppikseni on aika lahjakas ruuanlaittaja, niin olemme yleensä loihtineet parhaat sapuskat itse :) Okei, on annettava propsit myös koulumme ruokalalle, josta saa mm. moules frites -annnoksen tykötarpeineen opiskelijaystävälliseen kolmen euron hintaan.
Arkiruokamme teemme siis pääasiassa itse ja kerralla ison satsin koko viikkoa varten. Pääsette nyt pienelle mielikuvitusretkelle keittiöömme, jossa valmistuu ensi viikon ruuat ;) Vihannekset on valikoitu torilta ja liha haettu läheisestä boucheriesta, eri ranskalaisesta lihakaupasta. Hassua kyllä, pienen kaupan hinnat ovat paljon edullisemmat kuin suurissa marketeissa! Esimerkiksi naudan paistilihaa saa helposti alle kympin kilohintaan.
Ensin ruskistetaan lihaa padan pohjalla ja kuullotetaan paljon sipulia ja valkosipulia. Mukaan heitetään myös herkkusieniä (nam!).
Sitten pilkotaan vähän tomaattia (coeur de boeuf on parasta) ja heitetään nekin pataan. Kuten myös tuoretta tinjamia, johon olen rakastunut.
Vielä vähän paprikaa ja porkkanaa, niin alkaa jo näyttämään hyvältä ;) Viimeisen silauksen antoi tällä kertaa raakamakkara. Näköjään myös kesäkurpitsaa lensi pataan!
Lopuksi kaadetaan pataan lihaliemi, jonka kämppis keitteli kaikista epämääräisistä lihankapaleista (kuulostaa siis tooooosi herkulta). Mausteita heittelimme vähän sinne sun tänne, ei se ole niin justiinsa ;) Vihreät pavut saa lisätä mukaan vasta lopuksi, ettei niistä tule liian löysiä.
Tällä kertaa ruoka nautiskellaan uusien perunoiden kera, yleensä lisukkeena maistuu parhaiten linssit, kvinoa tai bulguri. Ruuan esillepano ei nyt ollut herkullisin mahdollinen, mutta maistui! Pahoittelen, jos jollekin tuli nälkä ;)
Samat raaka-aineet saa varmasti Suomestakin, mutta hinnasta en sitten tiedä. Yhtä kattavaa torivalikoimaa on ainakin Tampereelta hankala löytää, puhumattakaan niistä juusto- ja viinikojuista... Slurps!
Mietin, että mitäköhän vielä kertoisin ranskalaisten ruokatavoista. Ensinnäkin välipaloja täällä ei juurikaan harrasteta, sen takia he ehkä hoikkana pysyvätkin ;) Sen sijaan kahteen pääruokaan panostetaan: lounas syödään usein koululla tai koulun lähellä löytyvistä ravintoloista ja illallinen sitten vasta noin kahdeksan aikaan illalla kotona (millä pyhällä hengellä sitten ikinä elävätkään sinne asti). Stereotypia patonkia kainalossaan kantavasta ranskalaisesta ei ole suinkaan hölynpölyä, vaan täällä ihan arkipäivää! Patonkia siis kuluu, samoin esimerkiksi pain au chocolatia, jota monet tuntuvat kantavan kouluun aamupalaksi. Välillä patonki ja suklaaleipä ovat myös käsitys ruuasta, näin olen todennut parilla koulun järjestämällä retkellä (ja jatkossa ottanut omat eväät mukaan).
Mietin, että mitäköhän vielä kertoisin ranskalaisten ruokatavoista. Ensinnäkin välipaloja täällä ei juurikaan harrasteta, sen takia he ehkä hoikkana pysyvätkin ;) Sen sijaan kahteen pääruokaan panostetaan: lounas syödään usein koululla tai koulun lähellä löytyvistä ravintoloista ja illallinen sitten vasta noin kahdeksan aikaan illalla kotona (millä pyhällä hengellä sitten ikinä elävätkään sinne asti). Stereotypia patonkia kainalossaan kantavasta ranskalaisesta ei ole suinkaan hölynpölyä, vaan täällä ihan arkipäivää! Patonkia siis kuluu, samoin esimerkiksi pain au chocolatia, jota monet tuntuvat kantavan kouluun aamupalaksi. Välillä patonki ja suklaaleipä ovat myös käsitys ruuasta, näin olen todennut parilla koulun järjestämällä retkellä (ja jatkossa ottanut omat eväät mukaan).
Jos jotain kysyttävää ranskalaisesta ruuasta jäi, niin vastaan tietysti parhaani mukaan :)
Herkullista sunnuntain jatkoa!
Emmi
Nam, tulipa vesi kielelle kun katsoi noita kuvia! :) Ja juu, en mä kyl ainakaan pystyis olemaan kahdeksaan asti syömättä jos olisin viimeks syönyt koulussa... Huh huh!
ReplyDeleteHih, pahoittelut siitä ;) No älä, (oman käsitykseni mukaan) ranskalaiset syövät harvoin ja paljon, eli ei välttämättä se optimaalisin ruokarytmi!
DeleteRuokaa mullakin on eniten Ranskasta ikävä. Ja viinejä. :D
ReplyDeleteBlogistani löytyy sulle muuten kehu. ;) http://mapetitevieblog.blogspot.fi/2013/05/kehaise-kaveria-kampanja.html
No älä, meinasin kirjoittaa myös viineistä tähän, mutta mietin, että jutusta tulee aaaaaivan liian pitkä :D Voi olla, että kirjoitan niistä vielä erikseen ;)
DeleteOi, ihana kuulla! Piristit juuri päivääni suuresti :)
Toi liha ei ollut kovin houkuttelevannäköinen, mutta muut voisin syödä! :)
ReplyDeleteHeh, pahoittelut siitä! Mietinkin, ettei raaka liha välttämättä ole kaikkien silmään se houkuttelevin :D Olin nimittäin laittamassa ensin tähän kuvan noista lihanpaloista leikkuulaudalle pinottuna, mutta mietin, että se voi olla vähän liian brutaalia ;)
DeleteOih, näyttääpä hyvältä! Etenkin kylmänä päivänä tekee mieli juuri jotain lämmintä ja tuhdimpaa ruokaa, nam! :)
ReplyDeleteMinulla on taas sellainen käsitys, että croissantit ja pain au chocolatit korvaavat ehkäpä enemmän suomalaisen työpaikan pulla-kulttuuria. Yksikään ystäväni ei ole syönyt niitä päivittäisena aamupalana, vaan aamuisin mennään enemmän leipä/murot -linjalla. Tämä tosin varmasti vaihtelee todella paljon ja siksi onkin kiva kuulla eri näkemyksiä! :)
Tässä on viime aikoina paleltu sen verran, että padat ja sopat kyllä maistuvat :) Onneksi tänään jo aurinkokin kurkki taivaalta!
DeleteVarmasti nuo leivokset ja niiden käyttö vaihtelevat aivan paikasta ja ihmisistä riippuen. Täällä en ole juuri croissantteja nähnyt, mutta pain au chocolatia moni opiskelija tuo yliopistoon aamupalaksi (voin kuvitella, etteivät ole vaan jaksaneet herätä tarpeeksi ajoissa syömään kunnon aamiaista ;)). Vietin myös lukioaikana viikon ranskalaisessa perheessä ja tuolloin sain joka aamu eteeni voissa pannulla paistettua leipää ja hilloa. Hieman vaati totuttelua niin makea aamupala! Sen sijaan perheen teinityttö jätti aina aamupalat väliin, mutta meni koulussa usein välipala-automaatille ostamaan juurikin kyseistä pain au chocolatia :D
Kävinpä täällä matkakuumetta nostamassa ja sait vakilukijan juuri ;)
ReplyDeleteIhana kuulla! Lämpimästi tervetuloa :) Ja kiitos vielä päivääni piristävästä kommentistasi!
Delete