I love blogging and I love your blog

Tajusin, että tämä on jo sadas postaukseni. Ajatella, miten nopeasti aika on kulunut ja Ranska-ajastanikin on jäljellä enää alle puolet. Täytyy sanoa, että olen aikamoisen hurahtanut tähän bloggaamiseen, tänne kun saa kirjoitella ihan fiiliksen mukaan ja vieläpä omalla äidinkielelläni! Vieraalla maaperällä on joskus helpottavaa, kun ei tarvitse miettiä jokaista sanaa, minkä kirjoittaa tai suustaan päästä. Vaikka olen kyllä huomannut, että tämä suomeksi kirjoittaminen on ehkä muuttunut hieman haastavammaksi tässä ajan kuluessa :) Varmaan, koska sitä ei enää "työkielenä" käytä.


Näin sadan postauksen jälkeen minulla, tai oikeastaan blogillani, on pieni identiteettikriisi. En nimittäin osaa kategorisoida blogiani mihinkään. Minulle blogi on paikka, johon haluan kirjoittaa asioista, jotka tekevät minut iloiseksi. Toisin sanoen matkoistani ja kokemuksistani täällä Ranskassa, mutta myös hömppäaiheista, kuten vaatteista, tyylistä, kauneudesta, ruuasta ja liikunnasta. Onko blogini siis lifestyle-blogi? Matkustelublogi? Kuulumisblogi? Voi apua. Onko blogia pakko tunkea johonkin luokkaan?

Hih, mikäköhän ikäkriisi blogiani vaivaa. Voi olla, että ulkonäköönkin tulee pieniä muutoksia, saapi nähdä :)


Pari kertaa mielessäni on käynyt myös ajatus, etten haluaisi välttämättä lopettaa blogin kirjoittamista kotiin palatessanikaan. Tämä on niin mukavaa puuhaa! :) Mutta sitten vasta identiteettikriisi iskeekin, sillä matkailuaiheiden sijaan blogin sisältö pyörisi aivan jossain muussa. No, ehkä ei ole vielä aika miettiä sitä.

Bloggaamisessa mielestäni parasta on vuorovaikutus ja yhteisöllisyys, mikä bloggaajien ja lukijoiden kesken vallitsee. En olisi ikinä uskonut, että pieni blogini saisi näin lyhyessä ajassa paljon lukijoita ja ihania kommentteja, jotka jaksavat aina piristää päivääni! Suurin kiitos siis kaikille teille, jotka olette täällä piipahtaneet! Koska vuorovaikutus on tämän homman juju, niin haluaisin kuulla, mistä aiheista te haluaisitte blogissani lukea? Onko jotain suosikkeja tai inhokkeja? :)



Vielä bloggaamista enemmän pidän toisten blogien lukemisesta. Blogeissa arvostan persoonallista otetta, sitä että kirjoittajan persoona välittyy tekstin kautta. Myös kauniita kuvia on aina kiva katsella! Olinkin todella otettu, kun sain I love your blog -tunnustuksen Livin up a notch -blogin Ninnumaarialta. Ninnumaarian blogi onkin yksi lemppareistani, persoonallinen ja kaunis ulkoasultaan! Suuret kiitokset siis sinne :)

Tunnustus toimii näin:


1. Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi
2. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi
3. Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro heille siitä kommentilla
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin
 
Viiden blogin valinta tuntui todella haastavalta, sillä lueskelen paljon hyvin erilaisia blogeja. Tällä kertaa tunnustukset menevät kuitenkin seuraaville:


Kiitos tytöt herttaisista blogeistanne :) Tiedän, että moni onkin tämänjo tehnyt, joten ei haittaa yhtään, vaikkette sitä eteenpäin laittaisikaan!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Minulla se alkaa enemmän kuin mukavasti tenttien parissa...

Emmi

Ps. Postauksen kuvat ovat viikonlopulta, kun ulkoilin jälleen Bastillella. Sen takia hehkeä olemukseni, en siis käytä juoksutrikoita ja -takkia arkiasunani (vaikka ne ehkä nyt muodissa olisivatkin...). Piti vain täsmentää ;) 

You may also like:

16 comments

  1. Voi kiitos Emmi tuhannesti tunnustuksesta <3 Sinun blogisi kuuluu ehdottomasti omiin lemppareihini :)

    Ja aivan mahtavia maisemia ja kuvia!

    ReplyDelete
  2. Kiitos Emmi kovasti! :) Äläkä vaan lopeta bloggaamista kotiin päästyäsikään, ei sitä blogia tosiaankaan tarvitse kategorisoida mitenkään. Minä en ainakaan ole niin tehnyt, ja tuntuu vapaalta kirjoitella mitä vaan. Tässä blogissasi - kuten kaikissa muissakin - tykkään eniten estetiikasta, asuista ja kuvista. Ne on varmasti kauniita myös kotimaassa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ilmeisesti tykkään vaan liikaa lokeroida asioita :D Mutta helpottavaa kuulla, että se menee näinkin! Kiitos vielä itsellesi :)

      Delete
  3. Kiitos ihanainen kovasti tästä tunnustuksesta, tämä sai ehdottomasti suupielet nousemaan korviin! :) Toivottavasti jatkat bloggailua vielä kotiinpaluusi jälkeenkin, tätä on ollut niin ihana lukea! Tyylisi on ihana ja vaikutat muutenkin todella herttaiselta persoonalta! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, kiitos kovasti kauniista sanoistasi! :)

      Delete
  4. Sun blogi osuu ehkä eniten tuohon lifestyle-kategoriaan, jos sen nyt johonkin laatikkoon haluaa laittaa. :) Se mikä tekee tästä mun mielestä kiinnostavan ja kivan on, Ranskan lisäksi, sun tyyli kirjoittaa ja sun hyvät kuvat. Kirjoitat sujuvasti ja "maanläheisesti" ja kuvasi on kauniita. Toivon tosiaan, että jatkat bloggaamista myös Suomeen palattuasi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siihen minäkin sen tunkisin, mutta se on tosiaan aika laaja käsite sekin. Onneksi kukaan ei pakota lokeroimaan, tykkään vaan itse harrastaa sitä :D Oi, ihana kuulla! :)

      Delete
  5. Jos pitää määritellä, määrittelisin blogisi lifestyleblogiksi. Kysyit myös, mistä haluaisi / ei haluaisi lukea. Haluaisin lukea enemmän sisustuksesta (esittele vaikka huoneesi) ja vähemmän liikunnasta ja treenaamisesta. Matkakuvia saa ja ehdottomasti pitää olla jatkossakin! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jeps, siihen se varmaan menisi :) Ja kiitos kovasti toiveistasi! Sisustusjuttuja en ole tarkoituksella tehnyt, sillä en ole itse sisustanut huonettani. Kaikki oli oikeastaan valmiina, ja vaikka ne eivät sieltä pahimmasta päästä olekaan, niin en ole kovin tyytyväinen sisustukseen. Katsotaan, jos Suomessa innostuisin enemmän sisustusjutuista :)

      Treenijuttuja ei ihan hirveästi olekaan verrattuna siihen, kuinka suuren osan ajastani treenaus vie :D Mutta ymmärrän kyllä, että se on monelle semmoinen aihe, mikä ei välttämättä kiinnosta. Enkä oikein uskallakaan siitä hirveästi kirjoittaa, sillä en ole asiantuntija!

      Delete
  6. Mua ainakin kiinnostaa juuri matkustelu jutut ja sun aivan mielettömän kauniit kuvat!! Eksyin tänne vasta vähän aikaa sitten mutta nyt olen jo ihan koukussa :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Hanna kommentistasi! Ja ihana kuulla, että olet tänne eksynyt :) Lämpimästi tervetuloa!

      Delete
  7. Kiitos tunnustuksesta muru! Lämmitti mieltä :)

    Hei ethän sä voi lopettaa bloggaamista vaikka Suomeen palaat! Mun mielestä sun blogi on just hyvä lifestyleblogina, tykkään erityisesti muotijutuista ja yleisestä elämästä. Myös urheilu/ruokajutut on kivoja. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, itsehän olet sen ansainnut ;) Ja kiitos paljon positiivisesta palautteesta! :)

      Delete
  8. Kiitos vielä kerran tunnustuksesta, hymy huulilla luin tätä :) Olen kyllä iloinen, että silloin PEN-kurssilla vaihdettiin muutama sananen, niin löysin ihanan blogisi! Kuten olen jo sanonutkin, niin erityisen paljon pidän kirjoitustyylistäsi sekä upeista kuvista :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon Jonna, nyt sait hymyn minunkin huulilleni! :)

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.