Tässäpä pikavilkaisu eiliseen asuuni. Teki mieli pukea jotain värikästä päälle, joten päädyin turvalliseen punaiseen bleiseriini. Väri myös tasapainotti kivasti hieman punoittavaa ihoani ;) Näköjään auringossa oleskelu on tehnyt tehtävänsä.
![]() |
Laukku: LV, housut: Zara, bleiseri: Mango, toppi: Bershka |
Minusta tuo tummempikin Damier käy hyvin kesään, kun sen yhdistää vaaleisiin tai kirkkaisiin sävyihin :) Lisäksi punainen vuori sopi päivän teemaan. Ei sillä, etteikö vaaleampi laukku himottaisi tällä hetkellä... Zaran pökät olivat ensimmäistä kertaa päällä ja ovat todella mukavat. Saa vaan olla tarkkana, mihin istuu ;) Tuohon Berskan pitsitoppiin olen myös tällä hetkellä tykästynyt todella paljon, vaikka pitkään mietinkin sen ostoa.
Eilinen päivä oli kyllä superkiireinen, kuvatkin oli napattava melkein juoksusta aamusella. Tämä päivä ei tule olemaan yhtään sen helpompi, edessä on nimittäinen kymmenen (!) tunnin koulupäivä, sisältäen ensimmäisen ranskankielisen tentin sekä ranskankielisen suullisen esitelmän, kääk. Ajattelin myös ehtiä salilla käymään jossain vaiheessa päivää, joten kiirettä pitää. Onneksi lomaan on enää muutama päivä! Lomasuunnitelmista lisää siis parin päivän sisään ;)
Mukavaa tiistaita!
Emmi
Onpa ihana ja kesäinen asu! :)
ReplyDeleteKiitos paljon! Kesällä on kyllä paljon enemmän motivaatiota esimerkiksi kirkkaampien värien suhteen ;)
DeleteKauniin kesäinen asu!:) Vähän käy kateeksi, täällä kun ei vielä oikein näytä kesäiseltä saati edes keväiseltä:(
ReplyDeleteTäällä tämä ilma on kyllä todella arvaamaton, kesä tuli "ihan puskista", käytännössä yhden viikonlopun aikana. Loppuviikosta on taas luvattu viileämpää ja sateita. Tietysti juuri silloin, kun lomani alkaa :(
DeleteEnpä olisi ikinä uskonut sanovani näin, mut onpa ihana väri!
ReplyDeleteKiitos! Pidän itsekin kovasti punaisesta, erityisesti tuommoisesta oranssiin taittavasta :) Harvemmin kirkkaita värejä tulee talvella käytettyä, mutta kesäisellä kelillä ne houkuttavat kovasti!
DeleteTodella kaunis asu! :)
ReplyDeleteKiitos paljon Ninnu! Tuosta punaisesta bleiskasta on tullut jo luottovaate :)
DeleteAivan ihanan raikas asu! Tuo punainen piristää todella kivasti. :)
ReplyDeleteKiitos kovasti! Punainen on kyllä lempparini "piristysväreissä" :)
Delete