Kylläpäs se huhtikuu tuli sieltä nopeasti! Vaikka tässä kevättä onkin odoteltu, niin huhtikuu saapui hujauksessa - vastahan minä muutin tänne...
Huhtikuu tarkoittaa minulle muutakin kuin kevättä. Olen nimittäin pitänyt jo useita vuosia herkuttoman huhtikuun. Muistaakseni aikoinaan idea lähti NRJ:n tempauksesta, jossa haastettiin kuuntelijoita herkuttomalle huhtikuulle. En millään muista, kuinka vanha tuolloin olin, ehkä 15? Oi voi, tulihan vanha olo. Siitä lähtien herkuton huhtikuu on kuitenkin ollut traditio, joka on ja pysyy.
Herkuttoman huhtikuun idea on simppeli: ei herkkuja. Mutta mikä sitten lasketaan herkuksi? Raja herkun ja ei-herkun välillä on kuin veteen piirretty viiva. Selkeitä herkkuja ovat karkit, leivonnaiset, jäätelö, sipsit, popparit, pitsa, hampurilaiset ja limut. Yleisesti ottaen pikaruoka ja jälkiruuat on kielletty. On olemassa kuitenkin ruokia, joiden suhteen olen välillä joustanut, nimittäin light-limut (onneksi en enää ole yhtä koukussa!) ja esimerkiksi kuivatut hedelmät karkkien korvikkeena (kröhöm, sokeria on silti aika reippaasti). Yleissääntönä voin syödä kaikkea, mistä ei tule huono omatunto, sillä omatuntoa ei tunnetusti ole helppo huijata.
Herkuton huhtikuu ei ole dieetti, eikä pyrkimyksenä ole laihtua. Tarkoitukseni on yhden kuukauden verran haastaa lähinnä omaa mieltäni ja puhdistaa kehoani prosessoidulta ruualta (joo-o, ne light-limut auttaakin tähän...). Mielestäni syön nykyisin paljon tasapainoisemmin kuin teininä, nautin terveellisestä ruuasta ja pyrin muutenkin syömään niin, että keholla on hyvä olla. Herkuton huhtikuu ei siis nykyisin ole läheskään yhtä suuri haaste kuin se joskus on ollut, ja tiedän jo onnistuvani hyvin! ;)
Tänä vuonna uskon pärjääväni myös ilman light-limuja tai kuivattuja hedelmiä. Sokerihiireydestä ei pääse eroon muuten kuin jättämällä sokerit pois. Tiedän kokemuksesta, että makeanhimo kyllä laantuu, kun sitä ei ruoki :) Ja esimerkiksi hedelmillä saa hyvin herkuteltua vähän terveellisemminkin.
Koska olen ajan myötä kehittynyt aika hyväksi herkkulakkoilijaksi, ajattelin tänä vuonna nostaa panoksia ja ruveta samalla ostoslakkoon. Hyvien ostosmahdollisuuksien puitteissa olen viime aikoina tehnyt aika paljon ostoksia. Vaikken kadukaan yhtään ostosta, olisi niistä muutaman voinut hyvin jättää tekemättä. Kuten herkuttelu monille, minulle shoppailusta on tullut hemmoittelumuoto. Mieluinen ostos tuottaa yhtä paljon (jollei enemmänkin) mielihyvää kuin hyvä ruoka. Näin ollen haastan itseni myös jättämään shoppailureissut kuukaudeksi :)
Jotten nyt lupaa kuitenkaan kuuta taivaalta, niin täytyy jo etukäteen kertoa yhdestä haastavasta ajasta kuun loppupuolella... Huhtikuun loppu on nimittäin perinteistä teekkarivappuaikaa. Vappu (tai oikeastaan wappu) on teekkareille vuoden kohokohta. Koska olen henkeen ja vereen (kirjaimellisesti, kiitos vanhempieni) teekkari, on tuo aika minullekin tärkeää. Wappuun littyy paljon perinteitä, myös meidän opiskelijakaveriporukkamme kesken. Koska minulla täällä sattuu kevätloma sopivasti wapunajalle, lähden viettämään ainakin osan siitä suomalaisen ystäväni luo Sveitsiin! Tuolloin joudun ehkä muutaman poikkeuksen tekemään traditioiden puitteissa, mutta niistä sitten lisää myöhemmin :)
Miltäs lakkoiluni kuulostaa teidän mielestänne, järjettömältä? :D En kannata yleensä minkäänlaista totaalikieltäytymistä, vaan mieluummin sitä kultaista keskitietä esimerkiksi herkuttelun suhteen. Yksi kuukausi on kuitenkin vain noin 8% vuodesta, joten ehtii sitä mässytellä muutenkin ;)
Emmi
Ps. Ostoslakon myötä ette kuitenkaan pääse eroon materiaalihömpästä ;) Ajattelinkin ostosesittelyjen sijaan panostaakin asukuviin, joita luvassa enemmän uutukaisen kamerajalustani myötä! Ja ainahan voi haaveilla...
Tuo on erittäin hauska idea, joten lähden mukaan ehottomasti:)) Voisitko tehdä postauksen kaikista laukuistqsi tällä hetkellä???
ReplyDeleteKiva, että joku muukin pitää ideasta! :) Kiitos postausideasta, voisin hyvin tehdäkin. Tosin laukkukokoelmani on tällä hetkellä aika pieni, varsinkin täällä Ranskassa. Mutta pistetään idea korvan taakse! :)
DeleteEi kuulosta lainkaan järjettömältä! Mieheni on ollut nyt vuodenvaihteesta saakka herkkulakossa ja viikko sitten hän jätti pois myös light-limsat. Tai oikeammin korvasi, sillä nyt hän juo (itse) hiilihapotettua vettä. :)
ReplyDeleteHyvä, etten ole ainoa järjetön :D Huh, hatun nosto miehellesi! Itse en kyllä pystyisi useampaa kuukautta olla "totaalikieltäytyjä", vaikken hirveästi muutenkaan herkuttele :) Pahimpia ovat sosiaaliset tilanteet, kuten juhlat, missä joutuu aina perustelemaan sitä, miksi ei nyt syö jotain tiettyä juttua...
DeleteTuo on totta! Ja ihmiset ei sitä paitsi meinaa millään uskoa, vaan kokoajan tulee kommenttia, että "voithan sä nyt vähän ottaa" ja "ei kai yksi pulla/kakkupala/karkki nyt sitä pilaa". Eihän ihmiset tuputa absolutisteillekaan alkoholia? Mieheni on vaan todennut, että hänen on helpompi olla kokonaan ilman kuin koittaa syödä kohtuudella. :)
DeleteJuu, tuo tuputus on niin ärsyttävää! Ja sama juttu minulla, jos saan karkkipussin käteeni, niin se on pakko syödä kerralla ja sitten on huono olo :D Parempi kokonaan ilman tai harvemmin kuin esimerkiksi muutama karkki päivässä :)
Delete