Enkä puhu nyt juomasta vaan väristä, tarkemmin laukun väristä. Vuosi sitten en välittänyt vielä lainkaan konjakinruskeasta, mutta pikkuhiljaa väri on hiipinyt minunkin vaatekaappiini, erityisesti asusteiden muodossa. Viime syksynä ostin ihan kokeilun vuoksi Kiinasta konjakinruskean laukun, ja kappas, ihastuinkin siihen. Nyt minua on kuitenkin ruvennut harmittamaan laukun huono laatu ja olen löytänyt itseni haaveilemasta vähän laadukkaamman (ja mieluiten nahkaisen) konjakkilaukun perään...
Onneksi Polyvoressa voi melkein omistaa kaikki unelmalaukkunsa. Selailin tarjontaa jokusen tovin ja nämä kiinnittivät erityisesti huomioni:
![]() |
Kuvat lainattu: Polyvore |
1. Mulberry Alexa. En ole koskaan erityisemmin fanittanut Mulberrya, mutta tälle mallille olen lämmennyt viime aikoina. Laukulla on kuitenkin sen verran hintaa, ettei sen hankinta ole realistista vielä pitkään (pitkään pitkään) aikaan.
2. Tory Burch Tote - Robinson Double Zip. Hello dream bag! Tämä laukku on omaan silmääni täydellinen, samalla kaunis ja rento. Harmi vaan, ettei tätä enää konjakinruskeana tunnu saavan mistään...
3. Henri Bendel Around Town Satchel. Tämä oli minulle uusi tuttavuus, mutta ihastuin siihen tulisesti, sillä se muistuttaa paljon edellä mainittua. Kaunis kuin mikä, mutta jos Torya on hankala metsästää, niin tämän löytämisestä en uskalla edes haaveilla...
4. MICHAEL Michael Kors Medium Travel Tote. Korsin laukuissa tuo näyttävä MK-merkki yleensä häiritsee minua, mutta tästä sen ilmeisesti voisi irroittaa, jolloin laukku olisi ihan sievä. En ole kuitenkaan täysin vakuuttunut tämän laadusta ja malliltaankin tämä on turhan Neverfullmainen. Positiivista on laukun hinta ja hyvä saatavuus! Taidan käydä Lafayettella joku päivä ihan vain katselemassa ;)
5. Zara Braided Shopper lienee kaikille tuttu. Vaikka malli onkin jo vähän nähty (varsinkin kun Kiina-laukkuni on hyvin saman tyyppinen), on se silti yksinkertaisuudessaan kaunis. Bongasin Zaran nettisivuilta tästä myös mini-version, joka on hieman pienempi ja edullisempi alkuperäiseen verrattuna. Tai no mistä minä tiedän, kumpi oli ensin, muna vai kana...
![]() |
Kuvat lainattu: Pinterest |
Konjakinruskea ja kultainen ovat kyllä kesäksi lyömätön yhdistelmä, lääh... Luulen, että todennäköisesti tulen tyytymään näistä laukkuhaaveista tuohon Shopperin mini-versioon (josta kuva yllä), varsinkin jos haluan vielä toteuttaa Pochette-haaveeni kesällä. Tuo koko vaan kovasti mietityttää, onko se liian pieni? Tuossa kuvassa se näyttää vielä näppärän kokoiselta ja annettujen mittojenkin puolesta se häviää vain 10 senttiä isosiskollensa leveydessä ja syvyydessä, korkeus on sama. Liikkeissä en ole näitä nähnyt, joten en pääse sitä mallailemaan... Onneksi tätä ongelmaa on aikaa pohtia ainakin ostoslakon loppumiseen asti :)
Semmoisia laukkuhaaveita tähän keskiviikkoon, kertokaa ihmeessä mielipiteitänne laukkujen suhteen! :)
Emmi
Minullakin on haaveissa konjakinruskealaukku, tuo Toryn olisi ihana! Samaa laukkua olen myös katsellut mustana :)
ReplyDeleteMustana sitä voisi saadakin jostain! Tuota konjakkia ei nimittäin saa enää edes Toryn sivuilta :( No jospa se vaikka syksyksi taas ilmestyisi jostain...
DeleteMulla on ollut MK:n Jet set zip travel tote viime kesästä, eikä oo mennyt miksikään, vaikka ollut lähes päivittäisessä käytössä, enkä mitenkään kovin kummoisesti oo siitä huolta pitänyt. Kannattaa tsekata MK:n liike La Vallee Villagessa, jos siellä päin liikkuu! :)
ReplyDeleteKiva kuulla positiivisia kokemuksia! Kävin kyseisessä liikkeessä, ja siellä oli kyllä ihan hyvä valikoima, muttei sattumoisin mitään konjakinruskeaa, joka olisi hyppinyt syliini :) Tuskin tulen siellä taas hetkeen vierailemaan, onneksi näitä saa ihan Lafayettelta, tosin ei yhtä edullisesti...
DeleteVoi olla, että kevään tullen ihmiset on hurahtaneet konjakkiin, tammikuussa nimittäin oli vielä runsaasti vaihtoehtoja siinä värissä. Onneks nuo Jet set -mallit ei ihan mahdottoman kalliita oo missään. :)
DeleteTäälläkin on pikkuhiljaa lämmetty konjakille. Pelottaa vaan, että jos hankin nahkalaukun tuossa värissä niin mitä sille tapahtuu vesisateella..? Mustassahan värimuutokset nahassa ei näy, ainakaan niin paljon. Omaan MK:n Hamiltoniini olen ollut kyllä tyytyväinen, mutta tuo JetSet tosiaan muistuttaa aika paljon Neverfullia.
ReplyDeleteHyvä pointti! Ehkä sen käyttöä on vaan vähän varjeltava vesisateelta... Niissä on kyllä vähän liikaa samaa näköä, toki tuosta MK:sta voisi ottaa pienemmän koon :)
DeleteVitsit, toi nelonen on makee!
ReplyDeleteOlen alkanut pikkuhiljaa lämmetä ihan peruspunaiselle, vaikka aiemmin se on ollut yksi inhokkiväreistäni.. Niin sitä mieli muuttuu. :D
Se on kyllä kiva, vaikkei näistä lempparini olekaan. Punainen laukuissa onkin aika makea! Yritän ensin saada nämä perusväriset laukut kuntoon, katsellaan sitten niitä villimpiä värejä ;)
DeleteTuo Toryn laukku näyttää kivalta ja käytännölliseltä tuon olkahihnansa ansiosta:) Toivottavasti löydät sen vielä jostain! Olen itsekin hurahtanut konjakkisiin laukkuihin, ja tykkään käyttää niitä erityisesti kesällä:)
ReplyDeleteSe on kyllä, kuola vaan valuu katsellessa :D Minusta tuntuu, etten sitä tänne Ranskaan jaksa enää metsästää, mutta ehkäpä myöhemmin... Minustakin konjakki sopii kesään, vaikka se ehkä enemmän mielletään syksun (?) väriksi.
DeleteOli aivan pakko tulla linkkaamaan tämä huuto.netin löydökseni, josta tulit oitis mieleeni!
ReplyDeletehttp://www.huuto.net/kohteet/zara-konjakinvarinen-shopper/261517714
En tiedä tuosta postitusmahdollisuudesta Ranskaan, mutta saahan sen aina tilattua tänne, jos vaikka seuraavalla visiitillä nappaat sen mukaasi ;)
Hei vau, kiitos paljon vinkistä! :) Ainoa ongelma on juurikin tuo sijainti, ja olen myös miettinyt, onko tuo isompi shopperi minun tarpeilleni liian suuri :/ Täytyy vielä mietiskellä! Tänne kun saa onneksi tilattua Zaran nettikaupastakin, hih ;)
Delete