Haaveita kesäksi

Ostoslakossa olen saanut rauhassa haaveilla tulevia hankintoja, erityisen kesän varalle. Tänne keräsin aikaisemmin toivelistaa keväälle, mutta koska kevät muuttui melkeinpä jo kesäksi, kokosin Polyvorella uudelleen haaveita kesää ajatellen. Vaatekaappini on onneksi ihan hyvällä mallilla kesääkin varten, mutta ainahan pieniä haaveita löytyy ;)

Ehkäpä suurin himotukseni tällä hetkellä on valkoinen bleiseri, jollaisia olenkin jo käynyt vähän sovittelemassa. Zarasta löytyy monta kivaa mallia, mutta hinnat ovat todella suolaisia, yli 100 euroa en kyllä bleiseristä halua maksaa. Harmittaa kovasti, etten ollut hereillä viimeksi alennusmyyntien aikaan, sieltä nimittäin olisi saanut muutaman todella kivan valkoisen yksilön edullisesti! Silloin ajattelin, että bleisereitä tältä tytöltä löytyy ihan riittävästi, mutta nyt alan olemaan vahvasti eri mieltä ;)

Haaveilin vähän aikaa sitten konjakin värisistä laukuista ja kävinkin katsastamassa Galeries Lafayttella valikoimaa. Tuo MICHAEL Michael Korsin laukku oli luonnossa yllättävän kiva ja värikin oli paljon vähemmän oranssi kuin olin kuvitellut. Tätä väriä on ilmeisesti vähän päivitetty, sillä jossain kuvissa mielestäni "konjakki" on todella oranssi? Joka tapauksessa, tästä taisi tulla kesälaukkuhaaveiden ykkönen.




Sain vasta hankittua Aviatorit, mutta haaveilen jo Wayfarer-mallista. Ei kovin realistinen haave, mutta ainahan voi haaveilla ;) Myös harmaa perusteepaita voisi olla kesällä kiva, varsinkin, kun en oikeastaan kovin montaa sopivaa teepaitaa omista. Jotenkin päädyin aina toppeihin ennen teepaitoja, mutta teepaitakin voisi olla välillä kivaa vaihtelua! Edellisessä toivelistassa esiintyneet sandaalit olisivat nekin toivottu lisä kenkähyllylle.

Mistäs vaatteista te haaveilette kesäksi? :)

Emmi

You may also like:

7 comments

  1. Valkoinen bleiseri on kyllä kesäksi ihan must. Muistini mukaan Ranskassa on aika usein erilaisia alennusmyyntejä, joten kannattaa pitää silmällä, jos sieltä löytyisi se oikeanlainen yksilö. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olenkin miettinyt, koska seuraava ale-sesonki alkaisi! Varmaan vasta kesällä, sillä nyt ei ole aleja tammikuun jälkeen näkynyt :/ Ja valkoinen bleiseri olisi kyllä ihana!

      Delete
  2. Itsekin haaveilen valkoisesta bleiseristä ja joistain ihanista sandaaleista. Ja joku kesäinen hame olisi kanssa kiva. :)

    Ostin vähän aika sitten tämän harmaan t-paidan H&Mstä ja se oli kyllä tosi positiivinen yllätys. Kivan tuntuinen, kauniisti laskeutuva ja hintakaan ei ole paha. :)
    http://www.hm.com/fi/product/03334?article=03334-M#article=03334-I

    ReplyDelete
    Replies
    1. MInullakin olisi tässä hame mukana, jos en olisi juuri joitakin viikkoja sitten ostanut paria hametta...:) Sandaalit ja valkoinen kuuluvat kyllä ehdottomasti kesään!

      Kiitos vinkistä! Tuo teepaita näyttää erittäin lupaavalta, pitääkin käydä H&M:llä katselemassa :) Olen vaan vähän skeptinen noiden tekokuitujen suhteen, mutta toisaalta nekin välillä yllättävät positiivisesti!

      Delete
  3. Mulla ei oikeastaan ole tän kesän vaatteeksi toivelistalla mitään.. :O

    Toi valkoinen on bleiseri on <3!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, oletpa onnekas! Ja se on kyllä aika ihana :)

      Delete
  4. Voi ei, poistin vahingossa Bellan kommentin (en tiennyt, että sekin on mahdollista...) :( Mutta kiitos kovasti kommentistasi, ja kiva, että pidät listastani! En ehtinyt kommenttia loppuun lukemaan, joten jos luet tämän, niin olisi kiva kuulla, miten se loppui!

    Pahoittelut vielä, olen vähän tumpelo :(

    ReplyDelete

© Me Time. Design by MangoBlogs.