Kuten jo taisin mainitakin, käväisimme sunnuntaina Zoo Zürichissa, Zürichin eläintarhassa. Olen viimeksi käynyt kunnon eläintarhassa vuosia sitten, joten olin aika innoissani. Zürichin eläintarha on ilmeisesti vieläpä aika tunnettu ja suosittu vierailukohde kaupungissa.
Eläintarhassa käymisessä on aina puolensa, sillä eläinten vangitseminen ihmisten viihdyttämiseksi on vähintäänkin kyseenalaista. Minusta eläimillä näytti kuitenkin olevan hyvät olot (vaikkei nyt tietenkään luontoa vastaavat). Lisäksi eläintarha tuo eläimet lähemmäksi ihmisiä, ja ainakin omat silmäni aukesivat taas katsomaan eri tavalla näitä sympaattisia otuksia, joiden kanssa tämän pallon jaamme. Kaupungistumisen myötä ihmiset helposti eristäytyvät eläimistä, ja eläintarha tarjoaa edes jonkinlaisen kohtaamispaikan ihmisille ja eläimille.
Suosikkini eläintarhassa olivat ehdottomasti gorillat. Jaksan aina hämmästellä, kuinka ihmismäisiä apinat ja gorillat ovat aina kasvonpiirteitä myöten. Puhuimmekin ystäväni kanssa, että olisimme hyvin voineet viettää pari tuntia vain katsellen gorillojen puuhastelua! Lauman uros oli aikamoinen kovanaama.
Kutittaako korvaa? |
Myös pulleat hylkeet olivat sympaattisia otuksia! En yhtään ihmettele, että hylkeitä kutsutaan saksalaisittain merikoiriksi, kyllähän ne vähän uitettuja koiria muistuttavat?
Ja onko mitään hölmömmän näköistä eläintä kuin vesisika (oikealla)? Ylikasvanut marsu, sanon minä :) Alla lisää lemppareita: tikrut, pingut ja piraijat!
Take it easy? |
Eläintarhaksi Zoo Zürich oli sopivan kokoinen: jaksoimme koluta sen kokonaan läpi noin viidessä tunnissa. Vierailun jälkeen en ole vieläkään täysin varma, mitä ajattelen eläintarhoista, mutta ainakin arvostan taas eläimiä ihan eri tavalla. Kaupungissa asuessa ei aina tajuakaan, kuinka ihmeellisiä otuksia maailmasta löytyykään. Mitäs mieltä te olette eläintarhoista?
Emmi
Aika samoilla linjoilla olen sun kanssa. Paras paikkahan eläimille olisi luonto, mutta jos se ei ole mahdollisuus niin uskon vakaasti, että eläintarhat on se toisiksi paras vaihtoehto. Niistä kuitenkin pidetään siellä huolta, niillä on (käsittääkseni) reilusti asuintilaa ja uhanalaisempia lajejahan voidaan jopa suojella sukupuutolta.
ReplyDeleteLisäksi kuvittelisin, että iso osa tarhojen eläimistä on jo syntynyt siellä eli pärjäisivätkö ne enää luonnossa? Eläintarhat osoittaa kyllä sen, mitä kaikkea upeaa ja ihmeellistä tällä maapallolla on ja miksi sitä kannattaa yrittää suojella parhaansa mukaan. :)
En voisi enempää samaa mieltä olla! Eläintarhat varmasti jakavat mielipiteitä, mutta kaikella on puolensa. Mielestäni lapset saavat aivan eri käsityksen luonnosta ja sen eläimistä, kun pääsevät sen läheltä näkemään :) Aikuisillekin eläintarha antaa taas uutta ajateltavaa!
DeleteIhana postaus! :) Mun on aina päästävä reissussa eläintarhaan mikäli sellainen löytyy. Espanjassa asuessa kävin siellä eläintarhassa useamman kerran :D Olen aika samoilla linjoilla sinun kanssa, toisaalta surettaa, kun eläimiä pidetään vangittuina, mutta toisaalta ihan hyvät oltavat niillä näyttäisi olevan...
ReplyDeleteKiva, että pidit! Ajattelin, että tuskin ketään eläinkuvani kiinnostaa, mutta olin itse niin innoissani, että oli pakko niistä kirjoittaa :D Eläintarhassa on kyllä puolensa, mutta länsimaissa ne sentään ovat suhteellisen hyvin pidettyjä ja eläimiä kunnioitetaan :) Toisin ei välttämättä ole jossain kehittyvissä maissa, joissa on varmasti suurempiakin rahareikiä kuin eläimet...
DeleteAiniin Emmi, ajattelin kääntyä sinun puoleen eräässä asiassa kun siellä Ranskassa nyt asustelet...Jos en väärin muista niin mainitsitko joskus maitorahkasta tai vastaavasta, jota siellä kaupassa myydään? Itse aloitan AINA aamuni maitorahkalla kera banaanin, joten en tule selviämään paria viikkoa reisussa ilman :D Me ei olla hotellissa vaan vuokrattiin asunto, joten jääkaappi löytyy ja sinnehän on ostettava sitä rahkaa, joten voisitko kertoa mitä kyseinen on nimeltään? :) Anteeksi kun vaivaan sinua tällä :)
ReplyDeleteVastaan mielelläni kaikkeen Ranskaan liittyvään! ;) En ole täysin maitorahkaa vastaavaa tuotetta löytänyt, mutta syön itse litrakaupalla "fromage blanc"-nimistä maitotuotetta. Se ei tosin ole ihan yhtä paksua kuin Suomen maitorahka, vastaa enemmän Suomen jugurttirahkaa (maustamattoman jugurtin ja maitorahkan sekoitusta). Fromage blancia saa sekä rasvattomana että vähärasvaisena (rasvaa jotain 3% luokkaa), ja täällä sitä ainakin myydään kaikissa pienemmissäkin ruokakaupoissa :)
DeleteVähän tuhdimpaa on muistaakseni "fromage frais", vastaa siis semmoista paksua (ja vähän kuivaa) Suomen maitorahkaa. Olen kuitenkin löytänyt fromage fraisia vain jossain onnettomissa 60 gramman minipakkauksissa, enkä jaksa niin pieniä syödä purkkitolkulla :D Mutta fromage fraisissa taitaa olla vähän enemmän suhteessa proteiinia, jopa 10g luokkaa (per 100g).
Toivottavasti oli jotain apua! Nämäkin tuotteet voivat nimittäin vaihdella alueittain... Ja tiedän kyllä hyvin, kuinka tärkeää aamupala voi olla, itse olen niin addiktoitunut puuroon, että kauraleseitä on aina löydyttävä kaapista ;) Iltapalaksi taas syön aina tuota fromage blancia, ja surkuhan siinä tulee, jos sitä ei löydy kaapista!
Huh, tulipas tekstiä :D
Kiitos tuhannesti vastauksesta :) Ei auta kuin kirjoitella noita nimiä ylös, en meinaan varmaa muista enää kaupassa mitä se oli :D
DeleteApinat on kyllä hauskoja. :) Mutta voi, miten suloisia hylkeitä! <3
ReplyDeleteApinat ovat vähän liiankin ihmismäisiä välillä :D Ja hylkeet olivat kyllä suloisia pulleroita <3
Delete