Day 3 in Paris

Sain vihdoin läpikahlattua viimeisen Pariisi-päivän kuvat ja tässä tunnelmia. Sää oli taas aika harmaa, mutta eipä se paljoa haitannut! Päivän agenda koostui Eiffel-tornista (ja sen portaista...), piknikistä, Opéralla ja Printempsillä ihmettelystä sekä shoppailusta. Ehkäpä annan nyt kuvien puhua puolestaan :) Aikaisempien päivien kokemuksia voi lukea täältä ja täältä.  


Piknik-paikaltamme oli tosiaan suora näkymä Eiffel-tornille, ei huono ;) Ja voi että, tuo croissant oli täydellistä!  Paikalta piti myös ottaa muutama turistikuva ja yritin ties mitä hienoja hyppyjä, mutta ne eivät olleet ihan julkaisukelpoisia... Pidin muuten ensimmäistä kertaa Ranskassa päällä hametta eikä tullut edes kylmä! Jalassa oli ballerinat ennen Eiffeliä, mutta portaita varten vaihdoin turvallisiin tennareihin.


Ruokapaikan löytäminen tuotti hieman vaikeuksia. Lopulta päädyimme Champs-Élyséen kupeessa olevaan Velvet-nimiseen ravintolaan, joka oli oikein mukava ja ruoka maistuvaa. Itse söin naudan poskesta tehtyä pataa, joka oli superhyvää! Viini oli myös yksi parhaista, mitä olen Ranskassa juonut.


Niin olikin Pariisi-loma jo takana. Olisin voinut viettää kaupungissa vielä hyvin muutaman päivän, niin paljon Pariisista pidän! Onneksi tältäkin reissulta jäi paljon hyviä muistoja, joihin on mukava näin kuvien kautta palata :)

Pääsiäislomat taitavat sielläkin olla jo takana päin? Oikein reipasta viikkoa kaikille! :)

Emmi
You may also like:

15 comments

  1. Replies
    1. Kiitos jälleen! :) Mielestäni nämä olisivat kyllä paljon kivempia, jos olisi aurinko paistanut... Mutta näillä mennään!

      Delete
  2. Ihania kuvia, voi kun pääsisi pian Pariisiin! :) Naudan poskesta?? Hui kauhistus :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkin voisin mennä sinne vaikka heti uudelleen! Juu, yleensä tuommoisissa "erikoisemmissa" paloissa on vähän enemmän makua! Vaikka tuokin aika pitkälti ihan perusnaudalle maistui, oli siinä vähän enemmän makua ja tykkäsin kovasti :)

      Delete
  3. Ihania Pariisi-kuvia! Ah, olisi kyllä aika päästä sinne uudelleen :)
    xx J

    ReplyDelete
    Replies
    1. Paljon kiitoksia :) Pariisi kyllä vetää aina puoleensa!

      Delete
  4. Onpa sulla Emmi aivan ihana blogi! Ihania kuvia ja kauniita asioita... En ymmärrä miksen ole ennen ymmärtänyt jäädä tätä seuraamaan! No, nytpä on sekin asia korjattu :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, häkellyin oikein kauniista sanoistasi :) Kiitos paljon ja lämpimästi tervetuloa!

      Delete
  5. Ihania kuvia, onneksi matkaan on enää muutama hassu tunti! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Apua, tässähän nousee itsellekin taas matkakuume... Ihanaa reissua! :)

      Delete
  6. Miten lämmin siellä oikein on, kun jo tarkenee pitää hametta?! Täällä Satakunnassa oli taas tänä aamuna -8 pakkasta! Ei puhettakaan, että tarkenisi menemään fillarilla töihin..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Päivälämpötilat liikkuvat täällä Grenoblessa jo +15 asteen paikkeilla ;) Tosin se ei tunnu niin keväiseltä, kun aurinko ei näyttäydy täällä juurikaan! Sinne Suomeen se sitten paistaa senkin edestä...

      Pariisissa ei muistaakseni tuona päivänä ollut aivan yhtä lämmin, eikä ole nytkään (Grenoble sijaitsee etelämmässä), mutta paksummilla sukkahousuilla pärjäsi helposti :)

      Delete
  7. Noi näkymät Eifflistä... Vau. Olen käynyt sielä kerran, ja muistan vain ihmeteelleni kuinka kaupunki vain jatkuu ja jatkuu.

    p.s.Kommenttini joutuvat joskus roskikseen huomaamatta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne ovat kyllä upeat! :) Jos päivä olisi ollut kirkkaampi, niin olisi varmasti nähnyt vielä pidemmälle. No, eipä sille mitään voi.

      Apua, miten ne niin tekevät? :o Pitääkin kurkkailla roskikseen useammin.

      Delete

© Me Time. Design by MangoBlogs.