Mites siellä on viikonloppu mennyt? :)
Itse kotiuduin eilen Pariisin reissulta, oli kyllä taas todella onnistunut reissu! Reissukuvia siis taas luvassa möhemmin. Hyppäsimme poikaystäväni kanssa jo seitsemältä aamulla junaan, sillä junamatkojen hinnat vaihtelivat hurjasti kellonajan mukaan. Vähän myöhemmästä lähdöstä olisimme joutuneet maksamaan jo tuplahinnan! En aina ihan ymmärrä tätä hinnoittelupolitiikkaa Ranskan junissa, sen takia niitä kannattaakin seurata jonkin aikaa ennen lippujen varaamista...
Ilmeisesti aikainen lähtö ja reissaaminen väsyttivät taas sen verran, että jopa minäkin sain nukuttua päiväunet! Olen siis maailman surkein päiväuninukkuja, vaikka öisin unenlahjat ovatkin kohdallaan. Päiväunet tulivat tarpeeseen, sillä illalla oli luvassa koulumme vuosijuhlat, tai Gala, kuten täällä kutsutaan. Juhlat järjestettiin Bastillella (josta olen aikaisemmin kirjoitellut esimerkiksi täällä), joten juhlapuitteissa ei ainakaan ollut valittamista!

Illan pukukoodina oli tumma puku, joten polvimittainen mekko olisi riittänyt. Halusin kuitenkin käyttää kaunista maksimekkoani, jonka tilasin netistä viime syksyn juhliin. Mekko on AX Paris -nimistä merkkiä ja väriltään tummansininen. Materiaali ei ole turhan juhlavaa, joten se sopi hyvin näihinkin juhliin. Päälle vedin vielä mustan bleiserin (jolle olisi voinut näyttää tarraharjaa tämän kuvan perusteella...) ja koruiksi valitsin pitkästä aikaa hopeaa ja helmiä. Hiuksiin riitti tällä kertaa huoleton nuttura.
Meikkiinkin olin ihan tyytyväinen, tosin tein sen hieman riskillä käyttäen erilaisia testereitä. Kasvoihini on salakavalasti tarttunut hieman väriä viime aikoina, joten oma meikkivoiteeni alkaa olemaan aivan liian vaalea iholleni. Varsinkin testaamani Sephoran pohjustusvoide oli hyvin mieleeni, ja saattaakin olla, että se tarttuu seuraavalla käynnillä ostoskoriin... Ovelaa markkinointia nuo kaupasta mukaan saatavat testerit!
Mutta itse juhlasta vielä muutama sananen. Vuosijuhlat täällä vastasivat ennemminkin Suomen vuosijuhlien jatkoja, eli olivat hyvin vapaamuotoiset. Ensinnäkään juhlilla ei ollut istumapaikkoja, mikä hämmästytti minut. Ruokana oli vain koktailpaloja (onneksi söin ennen juhlia...), jotka siis syötiin seisten. Juomatarjoilu kyllä pelasi ihan hyvin ja paikalla soittava bändi toimi hyvin. Silti mitään virallista ohjelmaa ei ollut, vaan tilaisuus oli vapaata seurustelua ja loppuillasta tanssimista. Täytyy kyllä sanoa, että Suomen vuosijuhlat ovat paljon enemmän mieleeni, vaikka välillä turha "pönötys" siellä saattaakin ärsyttää. Teekkarina jäin kaipaamaan erityisesti yhteislauluja ;)
Loppuun vielä kuva urpoista naamarit päässä (:D) sekä havainnekuvaa illan maisemista. Kyllä kelpasi!
Tämä päivä taitaa mennä ihan rauhassa lepäillen, on meinaan ollut aikamoista hulinaa koko viikko. Poikaystäväni nukkuu parhaillaan pois univelkojaan, kun taas itse ajattelin pitkästä aikaa hetken keskittyä lempiblogeihini :) Huomenna koittaakin karu arki, kun joudun hyvästelemään poikaystäväni ja keskittymään taas kouluunkin pitkästä aikaa...

Emmi
Olisiko tuossa ajatuksena ihan puhtaasti se, että yritetään "ohjata" ihmisiä käyttämään myös aiempia vuoroja kuin niitä suosituimpia? En tiedä, tämä on ihan omaa spekulaatiotani.
ReplyDeleteHirmu sievänä olet ollut gaalailemassa! :)
Niin siinä varmasti onkin ja ymmärrän kyllä ajatuksen :) Mutta hassua silti, kun hinnat saattavat muuttua monta kertaa päivässä, pitää tosiaan olla tarkkana... Suomessa en ole tällaiseen tottunut.
DeleteJa kiitos kovasti! :)
Oletpas ollut kaunis näky! Ja hurjan nätti kokonaisuus koruineen kaikkineen :)
ReplyDeleteKiitos paljon kauniista sanoistasi! :) Olin kyllä itsekin tyytyväinen lopputulokseen pientä lomaturvotusta lukuunottamatta :D
DeleteSamaa mieltä Jonnan kanssa, olet ollut oikein super nättinä <3
DeleteHih, kiitos kaunis Anne <3
DeleteU look awesome!
ReplyDeletexx
Christina Klein
http://bychristina.blogspot.com/
Thank you Christina! :)
Delete