Viikonlopun pitäisi kai olla se rentouttava osa viikkoa, mutta oloni on tällä hetkellä aika nuutunut...
Omalta osaltani viikonloppu meni Alpeilla, tarkemmin Superdévoluylla, lasketellessa. Aikaisempi laskettelukokemukseni rajautuu Suomen pikkumäkiin, joten viikonloppu olikin aika uutta ja ihmeellistä minulle. En muun muassa tiennyt, että lasketteluakin voi pitää urheiluna ("siinähän vaan lasketaan mäkeä alas") enkä että laskettelun jälkeen voi olla joka paikka jumissa (kyllä, kädetkin).
![]() |
Rinnemaisemia |
Laskettelureissun järjesti koulumme kansainvälinen opiskelijakerho, mutta se oli avoin kaikille, ei siis pelkästään meille muukalaisille. Lähdimme bussilla perjantai-iltana kohti määränpäätämme, ja matka kesti vähän yli kaksi tuntia Grenoblesta. Matkaa Superdévoluylle on vain 90 km, mutta vuoristossa ajaminen vie aikansa. Menomatkallamme oli jo pimeää, joten en päässyt ihastelemaan maisemia.
Majoittauduimme suurehkon "kerrostalon" huoneistoihin. Tämä talo sijaitsi onneksi aivan rinteiden juurella. Ensimmäisenä iltana olimme tosi väsyneitä (ja nälkäisiä), joten menimme suosiolla vain nukkumaan, kunhan olimme saaneet "illallisemme". Ranskalaisten käsitys illallisesta oli nimittäin patonki. Heidän käsityksensä aamupalasta, lounaasta ja iltapalasta oli ilmeisesti samanlainen. Eipä tee hetkeen mieli patonkia :)
![]() |
Aamuaurinko parvekkeella |
Olin hieman skeptinen sään suhteen, sillä täällä on ollut aika ankean harmaata viime päivinä. Lauantaiaamuna heräsimme kuitenkin auringonpaisteeseen. Voiko paremmin päivä alkaa! Pakkastakin taisi olla vain muutama aste, tosin korkeuksissa tuuli todella kylmästi. Välinevuokrauksessa meni aikansa, mutta odotteluun on jo totuttu. Ja vihdoin rinteeseen :)
En ole todellakaan kokenut laskija, Suomessa olen lasketellut noin kerran vuodessa. Alku on aina yhtä kankeaa, joten jätin suosiolla kaikki vaikeammat rinteet väliin. En tiedä, vaikuttivatko huikeat maisemat asiaan, mutta rinteet tuntuivat paljon haastavammilta kuin Suomessa... Lähtötasanne on tosiaan 1500 metriä merenpinnan yläpuolella ja korkein huippu kohoaa 2500 metriin!
![]() |
Suhteellisen korkealla! |
Päivä rinteissä meni todella nopeasti ja olo oli aika uupunut illalla. Jaksoimme vielä tehdä illallista ja viettää hetken aikaa tutustuen muihin opiskelijoihin. Yökerhoon en jaksanut enää mennä, päivä painoi liikaa silmissä ja halusin pystyä nauttimaan myös seuraavasta päivästä!
![]() |
Auringonlasku Alpeilla |
Seuraavana aamuna sää oli vielä mahtava, mutta pikkuhiljaa muuttui pilviseksi ja sateiseksi. Aamupäivästä laskut sujuivat hyvin, ja kokeilin hieman haastavampiakin rinteitä. Hauskaa oli! Kun vihdoin piti lopettaa, olivat jalkani aivan puhki ja joka paikkaan kehossa särki. Mikä vanhus :D
Paluumatkan aloitimme, kun oli vielä hieman valoisaa ja pystyin ihailemaan vuoristomaisemia bussin ikkunasta. Harmi, ettei kuvaaminen liikkuvan bussin likaisten ikkunoiden läpi ollut edes yrittämisen arvoista... Varsinkin paikka, jossa oli tyyni järvi keskellä jylhiä vuoria, oli todella upea näky! Minunhan oli pakko googlettaa, mikä järvi oli kyseessä, ja alla on suuntaa-antava kuva avautuvasta maisemasta.
![]() |
Kuva lainattu: täältä |
Tunnustan olevani hieman "maisemafriikki", sillä kauniit maisemat tekevät minut todella onnelliseksi! Vaikka en hirveä laskettelufani olekaan, voisin vielä kokeilla muutaman kerran vain päästäkseni ihailemaan maisemia... Tämä vuoristo on tainnut hurmata minut ;)
Emmi
Post a Comment