Army green shirt

Muistan, kuinka joskus ala-ylä-asteella armeijanvihreä oli vaatelempivärini. Minulla oli niin housut, paidat kuin takkikin kaikki tuota vihreää. Parhaimmillaan kaikki samaan aikaan päällä ja näytin kävelevältä suolakurkulta. Sittemmin innostukseni laantui, enkä käyttänyt vihreää pitkään aikaan.

Nyt olen kuitenkin rakastunut tuohon väriin uudelleen. Ostin syksyllä Zarasta armeijanvihreät housut ja käytin niitä innoissani lähes joka päivä (kunnes ne repesivät haaroista kaupungilla, mutta se on sitten toinen juttu se).

Kerroin jo täällä tehneeni joitakin ostoksia. Mukaan tarttui lähinnä ruokaa ja pieniä sisustusjuttuja, mutta myös muutama ale-löytö, joista ehkä mieluisin on Zaran armeijanvihreä paita! itseasiassa omistan kyseisen paidan jo nudenvärisenä. Sain nuden version joululahjaksi siskoiltani, ja olen ollut siihen hyvin tyytyväinen. Tämän armeijanvihreän bongasin myöhemmin toisen siskoni päältä ja ihastuin myös tähän väriin. Nyt löysin sen puoleen hintaan, joten pakkohan se oli ottaa mukaan :)


Armeijavärissä on kauniit kultaiset yksityiskohdat. Hassua, miten sama paita näyttää aivan eri väriseltä näissä kuvissa. Totuus on varmaankin jotain kuvien väliltä vähän valosta riippuen :)


Kokosin tästä löydöstäni innostuneena Pinterestistä inspiraatiokuvia siitä, kuinka paidan pukisin. Armeijaväri käy mielestäni hyvin niin mustan, valkoisen kuin ruskean eri sävyjen kanssa. Voisin kuvitella yhdistäväni sen myös tummansiniseen, esimerkiksi valkotummansiniseen raitaan, joka toisi raikkautta asuun. 

Vasemman yläkulman Lauren Conradin asu on hyvin arkeen sopiva ja helppo. Tämän asun voisin pukea vaikka heti päälleni. Oikean yläkulman paita on ehkä lähinnä omaa versiotani ja voisinkin kokeilla yhdistää sitä myös myös tummanruskeaan (ja jopa punaisiin huuliin, jos villiksi heittäydyn). Vasemman alakulman asu on mielestäni hyvin kaunis ja tällä hetkellä metsästänkin tuon tyyppistä (tosin mieluummin hieman pidempää) hametta! En tosin ole vielä täysin varma, sopiiko tuon tyylinen hame vartalotyypilleni, joten ei auta kuin käydä sovittelemassa... Oikea alareuna taas hurmaa eleganssillaan, mutta valitettavasti tuon tyyppinen hame ei kävisi päälleni lainkaan. Huomasin muuten, että kaikissa kuvissa neidoilla on hyvin samanväriset hiukset. Pitäisiköhän käydä kampaajalla ;)  

Kuvat lainattu: Pinterest
Metsästämästäni hameesta innostuneena kokosin vielä nopeasti Polyvoressa asun kyseisen hameen ja paidan ympärille. Nuo Ray-Banin Aviatorit ovat myös ostoslistallani, muuten tämän asun elementit ovatkin kasassa.



Tästä tulikin vähän erilainen postaus matkailuaiheiden joukkoon. Pidän kuitenkin kovasti pukeutumisesta, joten en koe ristiriitaiseksi kirjoittaa siitä täällä kuulumisten ohessa. Tämäntyyppinen pohdiskelu on kuitenkin suuri osa arkeani myös täällä Ranskassa :) Ajattelin myös kirjoitella huomioitani ranskalaisten pukeutumistyylistä, kunhan vaan saan kerättyä tarpeeksi pitkän listan. Tänään kaupungilla kierrellessäni tein jo joitakin havaintoja, mutta niistä lisää myöhemmin ;)

Emmi
You may also like:

Post a Comment

© Me Time. Design by MangoBlogs.